Vilpas saa keskiviikkona vieraita Kymeenlaaksosta. Lohduttoman pitkän tappioputkensa Korihaita vastaan katkaissut KTP-Basket saapuu Salohalliin uudistunein voimin. Vilppaan pari viikkoa jatkunut jenkkijahti ei ole tuottanut vieläkään tulosta, joten kotijoukkue lähtee otteluun edelleen kahden amerikkalaispelaajan voimin.
Kesän aikana vahvasti kotkalaistunut KTP on ollut koko syksyn ajan kriisissä. Alkuperäisestä jenkkikolmikosta Greg Washington - Terell Bell - Bennett Davis yksikään ei ole enää joukkueen vahvuudessa, ja viime viikolla perinteinen seura vaihtoi lisäksi päävalmentajaa. Alkukauden 17 ottelusta joukkue voitti vain neljä, ja se tiesi Lars Ekströmille lähtöä.
No, kotkalaisittain apu oli lähellä. Kesällä Namika Lahdesta seuraan liittynyt Sami Toiviainen on ollut joukkueen mukana koko alkukauden, joten mihinkään tuntemattomaan tuore päävalmentaja ei hypännyt. Toiviainen sai hienon startin vaativan kotiyleisön edessä, kun Korihait kaatui uuden käskyttäjän debyyttiottelussa 96-86.
Voittoa ei silti voi laittaa yksin Toiviaisen kunniaksi. Jenkkirintamalla 204-senttinen voimapesä Tim Blue (21.5/11.6) on ollut vakuuttava saapumisestaan lähtien. Urheilullinen Tony Crocker (197cm, 5 ottelua, 24.8 pistettä, 6.4 levypalloa) ja NBA-taustat omaava Amal McCaskill (211cm, 4 ottelua, 13.8 pistettä, 9.0 levypalloa) ovat tuoneet uutta ilmettä Kotkan peliin. Kun viisikkoon lisätään vielä 203-senttinen Jukka Matinen, Salohallissa nähdään todella kookas vierailija.
Vilppaan päävalmentaja Mikko Tupamäellä riittääkin pohdittavaa, millä pysäyttää isokokoinen KTP. Jos ennakkoon peliä ajattelee, Kotka pyrkinee pelaamaan sisälle ja Vilpas yrittää ratkaisuja kauempaa. Vai onko Tupamäki keitellyt salaisella reseptillä käärmekeittoa Kotkan siipien lamaannuttamiseksi?
Vilpas on numerollisesti synkässä putkessa. Alla on viisi peräkkäistä tappiota. Pelillisesti joukkue on kuitenkin pystynyt kamppailemaan jokaisessa pelissä voitosta, ja se on hyvä asia. Viimeksi itsenäisyyspäivän kamppailussa Korihait oli loppuhetkillä onnekkaampi pitäen sarjapisteet kotonaan 81-78 voitolla.
Alex Vaenerberg on ollut pari päivää flunssassa, mutta pelaa. Samu Kaaresvirta makasi vielä maanantaina vatsataudissa, mutta pelaa. Jukka Kataja on intoa täynnä ja pelaa... No ei sentään vielä. Tupamäen toiveissa on, että kokenut Kataja nähdään peliasussa jo tammikuun puolella. Ja Katajan tuntien hän myös on...
Vilppaalla on vielä ennen joulutaukoa vierailu Loimaalle, ja kausi jatkuu heti joulun pyhien jälkeen 28.12 kotipelillä Torpan Poikia vastaan. Toivottavasti siinä ottelussa kuuluttaja mokkakurkku-Mäkynen voi venyttää esittelyssä - "Vilpas Vikings, number fiveeeeee..."
Keskiviikon kamppailussa otteluisäntänä toimii KPMG, paikalla myös muhkeat arpajaiset sekä yllätysvieraina Röllit! Vilpas-KTP-Basket Salohallissa keskiviikkona kello 18.30. BE THERE!