Vilpas Vikings palkkasi ensi kaudeksi Salohallin korien alustan talonmieheksi jässikkämäisen Fabian Wilsonin (201cm/110kg). Wilson on Tarleton Staten yliopiston kasvatti ja pelasi Texansien riveissä kolme vuotta kirjauttaen viimeisellä kaudellaan keskiarvoikseen 13.1 pistettä ja 7.5 levypalloa 27 pelaamassaan minuutissa. Levypalloista mukavasti 2.3 oli hyökkäyskorilla napattuja irtopalloja.
Vilppaan päävalmentaja Mikko Tupamäki kuvaili Fabian Wilsonia seuran tiedotteessa seuraavasti:” Wilson on erittäin liikkuva pelaaja kokoonsa nähden ja miehen monipuolisuus pisti silmään heti. Hän pelasi kolme yliopistovuotta NCAA2:n Tarleton Staten joukkueessa, ja se tunnetaan USA:ssa puolustusaktiivisuudestaan. Viime kaudellakin se oli vähiten pisteitä päästänyt joukkue koko sarjassa. Toivomme, että Wilsonista saadaan urheilullinen vitospaikan mies, joka auttaa meitä etenkin sisäpuolustuksessa ja levypallopelaamisessa. Plussaa on, että mieheltä löytyy myös heittouhkaa hyökkäyspäässä.”
Haastattelussaan Wilson itse mainitsee useaan otteeseen monipuolisuuden olevan hänen vahvuuksiaan. Kuluvan kesän mies on viettänyt Tarletonissa opintojaan viimeistellen ja samalla harjoitellen koulun joukkueen mukana. Suomeen hän tulee jo elokuun puolivälissä päästäkseen helpommin sisään joukkueen kuvioihin ja Eurooppalaiseen pelitapaan. Fabian oli haastattelusta varsin kiinnostunut, sillä hän ehti jo jossain vaiheessa tiedustella, että missä luvattu haastattelu viipyy. No saatiinhan se haastattelu lopulta miehelle työstettäväksi ja Fabian pääsi vastailemaan pariinkymmeneen kysymykseen.
Tervetuloa Suomeen ja Vilppaan Viikinkeihin. Mitä sinulle kuuluu?
- Terve, minulle kuuluu oikein hyvää.
Mitä suunnitelmia kesääsi kuuluu, ennen kuin tulet noin kuukauden kuluttua Suomeen?
- Ennen lähtöä aion vielä käydä vanhoilla kotikulmillani New Orleansissa ja viettää pari päivää ystävieni kanssa hengaillen Samalla tietysti vietän myös laatuaikaa perheeni parissa.
Milloin ja miten aloitit koripallon harrastamisen?
- Aloitin koripallon harrastamisen 12-vuotiaana ihan vaan pelailemalla veljieni ja serkkujeni kanssa milloin missäkin: puistoissa, pihoilla ja koulussa. He opettivat minulle kuinka koripalloa pelataan. Johdettua/organisoitua koripalloa olen pelannut vasta kymppiluokalta alkaen lukiossa. Juuri ennen kymmenennelle luokalle siirtymistä koin kesän aikana melkoisen kasvupyrähdyksen (175cm -> 190cm), joten koripallon peluuta oli mukava jatkaa.
New Orleansiin suuntautuneet hurrikaanit ovat omalta osaltaan näytelleet melko suurtakin osaa Fabianin elämässä. Saattaa jopa olla, että mies pelaisi tällä hetkellä ihan muuta lajia kuin koripalloa.
Kokeilitko jotain muuta lajia vai oliko koripallo heti sinulle se oikea lajivalinta?
- Yritin kokeilla (amerikkalaista) jalkapalloa 11. luokalla, mutta se tapahtui samaan aikaan kun hurrikaanit Katrina ja Rita iskeytyivät New Orleansiin, joten jatkoin sitten toimintaa koripallon parissa.
Onko sinulla koripallon lisäksi muita harrastuksia?
- Ei varsinaisesti harrastuksia, mutta kuuntelen musiikkia ja oleilen tietokoneen parissa. Pidän ajankuluksi myös videopelien pelaamisesta.
Ennen Tarletoniin siirtymistä pelasit Creeksiden lukiossa ja yhden vuoden L.A. Cityn yliopistossa. Mitkä olivat parhaat muistosi näistä paikoista?
- Minulla on paljon hyviä muistoja Creeksidesta. Paras niistä on valtava donkki, jonka tein kilpailevaa Westlaken lukiota vastaan. Se donkki oli hämmästyttävän hyvä. L.A. Cityn yliopistoajaltani voisin mainita neljän matsin putken, joissa tein keskimäärin tehot 24 pistettä, 20 levypalloa, 6 torjuntaa ja 4 riistoa.
Pelasit kolme vuotta Tarleton Staten yliopistossa ja viimeisenä kautena pelasit joukkueen avausviisikossa tehden keskimäärin 13.1 pisteen ja 7.5 levypallon tehot ottelussa. Kuinka kuvailisit aikaasi Tarletonissa?
- Täytyy sanoa, että se oli loistavaa aikaa ja sain täältä paljon uusia ystäviä. Tarleton State on muutoinkin todella hyvä koulu. Olemme täällä yhtä isoa perhettä myös joukkueen uusien ja vanhojen pelaajien kesken.
Oliko sinulla lempinimeä yliopistossa?
- Kaikki käyttävät minusta nimeä Fabo. Sain tämän lempinimen jo lukiossa, kun hyvä ystäväni Jason Stanley alkoi käyttää sitä minusta puhuessaan.
Menneestä ajasta onkin pikku hiljaa aika siirtyä käsittelemään Fabon ajatuksia edessä häämöttävästä ensimmäisestä ammattilaisvuodesta.
Olet tehnyt sopimuksen tulevasta kaudesta Vilpas Vikingsin kanssa. Ensimmäinen kautesi ammattilaisena alkaa kuukauden päästä. Mitä ajatuksia tämä sinussa herättää?
- Välillä ajattelen kuinka suuria muutoksia elämässäni tapahtuukaan siirtyessäni ammattilaiseksi. Olen kuitenkin valmis aloittaakseni ammattilaisurani koripalloilijana Suomessa ja haluan auttaa joukkuettani kaikin mahdollisin tavoin saavuttamaan voittoja.
Mitä tiedät ennakkoon Eurooppalaisesta tyylistä pelata koripalloa? Onko siinä mahdollisesti eroavaisuuksia siihen, mihin olet tottunut?
- Joukkuekaverini keskimmäiseltä Tarletonin vuodelta (Corin Henry, joka pelasi viime kaudella Tanskassa) sanoi, ettei pelissä ja pelityyleissä ole suuriakaan eroja.
Uusi päävalmentajasi Mikko Tupamäki kuvaili sinua liikkuvaksi, urheilulliseksi ja monipuoliseksi sentteriksi. Onko hän oikeassa?
- Kuvaus on äärimmäisen lähellä täyttä faktaa, joten kyllä hän on oikeassa.
Tarleton Texans on joukkueena tunnettu hyvästä puolustuspelaamisesta. Tupamäki odotaa sinulta erityisesti hyvää sisäpuolustusta ja levypalloja. Mitä ajattelet tästä?
- Olen valmis tullakseni pelaamaan ja auttamaan joukkuettani voittamaan kaikin tavoin joita osaan.
Mitä odotat tulevalta kaudelta?
- Haluan pelata niin hyvin kuin mahdollista, enkä anna yhden epäonnistumisen vaikuttaa tulevaan peliini. Yritän aina tehdä seuraavasta pelistä parhaan pelini.
Mitä ominaisuuksia haluat tuoda joukkueelle?
- Sen ajattelutavan, että kaikki lähtee puolustuksesta. Puolustuksen pysäytyksillä saadaan aikaiseksi hyviä hyökkäyksiä. Samoin levypallojen suuren merkityksen puolustuspelin kannalta. Hyökkäyksessä teen joukkueen voiton saavuttamiseksi kaiken sen, mitä minun halutaan tekevän.
Mistä pidät eniten: donkki, blokki vai kolmen pisteen heitto?
- Tämä on erittäin vaikea kysymys. Voinko valita nämä kaikki kolme, sillä ne ovat kaikki tavallaan pelin hallinnan mahdollisesti muuttavia tekijöitä.
Pelaatko mieluummin pelipaikkana isoa laitahyökkääjää vai sentteriä?
- Kumpaa tahansa. Minulle ne ovat pohjimmiltaan sama asia.
Mikä on vahvuutesi koripalloilijana?
- Suurimpana vahvuutena pidän taistelutahtoani. Pelaan aina jokaisen pelin täysillä riippumatta siitä kuka on vastustajana. Minulla on paljon muitakin vahvuuksia, sillä voin tehdä monenlaisia asioita molemmissa kenttäpäädyissä.
Millä pelin osa-alueella sinulla on eniten parannettavaa?
- Pallonkäsittelyssä.
Mikä on tavoitteesi koripalloammattilaisena?
- Tehdä aina parhaani siinä mitä teen.
Haluatko lopuksi lähettää terveisiä Vilpas Vikingsin faneille ja katsojille?
- Kyllä haluan. Olen pian Salossa ja odotan innolla, että pääsemme tutustumaan uusien ihmisten kanssa toinen toisiimme. Olen valmiina pelaamaan hienoille Viikinki faneille.
Haastattelijana Niko Toivonen